Minä löysin itsestäni punkin tänä aamuna. Ennen kuin tiesin sitä punkiksi sain nyppäistyä siitä puolet. Olavi sitten pinsettien ja kynsisaksien avulla kaivoi osan pois. Jäljelle jäi rippeet. Ulkomailta tuodaan luteita ja torakoita, mutta punkki on niin last summer.
Tämä on toistaiseksi ollut jännittävintä. Saulin ja Jennin vauvauutinen kyllä sähköisti koko suomalaisryhmän.
Kun risteilijäin ikärakenne on homogeeninen, niin huomaa muitakin yhteneväisyyksiä. Miehillä on ruutupaitoja ja villapuseroita. Naisilla on raitapaitoja. Kaikilla on farkut. Kutimia on muillakin.
Laiva lipuu hiljalleen kanavaa pitkin kohti Waalia ja sitten Reiniä. Vettä sataa ja sataa huomennakin. Ensimmäinen sulku on läpäisty. Odottamassa on 18. Itse asiassa vain 17, sillä yhden läpi ajetaan parhaillaan. Hyttien seinän levyinen ja korkuinen ikkuna on pidettävä kiinni, muuten sulkutulva sylkäisee sisälle. Matto on nytkin märkä.
M