Kategoria: Rein

Kohdehenkilöiden risteilymatka alkaa Amsterdamista, jossa tehdään ohjattu kävelykierros, joka jatkuu ohjaamattomana, mutta päättyy kuitenkin onnellisesti bussiin ja sillä laivalle. Laivalla on mukana 9 tanskalaista, satakunta ruotsalaista ja joku nelisenkymmentä suomalaista.

Sää oli sunnuntaina Amsterdamissa suomalaista tyyliä, mutta aurinkoa nyt näkyi vähän enemmän, eikä juurikaan satanut.

Ja sitten odotellaan ensimmäistä laivan illallista.

Aarne

Ekasta yöstä selvitty. Johtuen varmaan matkalaisten keski-iästä on tämä ensimmäinen yö järjestäjien toimesta suunniteltu vähän harjoituksen tyyppiseksi. Niinpä laiva kyllä  hurisee, mutta ei ole liikahtanut vielä laituripaikaltaan. Näinpä tähän laivanukkumiseen on tullut sellainen pehmeä lasku.

Laivahan tämä ei oikeastaan ole, vaan pikemminkin sellainen venytetty suomenlinnan lautta, joka on tosi pitkä, aika kapea ja myös matala. Tässä pitkässä matolaivassa on sitten kolme kerrosta, joissa käytävä keskellä ja hyttejä kummakin puolen käytävää. Toisessa päässä laivaa on ruokasali, siis perässä, ja keulassa on lounge, jossa saa kuunnella yhdensormen pianistin taikomia ikivihreitä ja voipi tietysti jonkun drinkinkin ottaa, siis illalla tämä.

Jännää nähdä josko tänään tämä makkara lähtee ihan liikkelle.

Aamunäkymä hytin ikkunasta.

A

Ennen varsinaiselle Rhein-kanavalle uskaltautumista harjoittelemme pienemmällä kanavakierroksella kaupungin kanavilla. Niitähän Amsterdamissa riittää, tätä varten on omat veneet.

Patsaat ovat muotoiltu Rembrandtin yövartijat maalauksen hahmoista.

Tässä Amsterdamin pienin talo, vajaan metrin leveä. Siellä kuulemma huonekalut on maalattu seinille ja nukutaan pystyasennossa. Mene ja tiedä…

A

Kun laituripaikkaa eivät olleet saanet hommattua, niin pontevat oppaamme päättivät kompensoida tämän järjestämällä laivan auriko(sic)kannella verryttelyjumpan Kölnin kunniaksi.

Osallistuimme siihen edustajiemme välityksellä (= O&M).

Paikalliset suhtautuivat spektaakkellin hyvin rauhallisesti.

A

Onnea suomalaiset – teillä netti toimii hyvällä vauhdilla vähän kaikkialla. Ihanassa Moselin laaksossa ei toimi edes 3G – Edgeä vaan tarjoaa, ja sillä vauhdilla ei paljoa surffailla.

Paremmat yhteydet nyt on saatu, kun on Rüdesheimiin päästy. Täydennän tässä Mosel päivää.

Aamu valkenee, ilman sadetta, mutta kovin lämmintä ei kyllä ole.

Kuten yllätäkin näkee omasta kuvasta, niin kaulaliinaa vielä kaipaa.

Viinitarhoja on komeesti rinteillä. Onhan Mosel tunnettu viineistään, nimemomaan valkoviineistä, yleisin rypäle on Riesling.

Tähän sulkuun pitää laivan mahtua, ja mahtuuhan se! Sillävälin taas hurja jumppaporukka vaan svengaa kannella.

Saavuimme Cochem kaupunkiin, joka on aika lailla turisteille viritetty kohde Mosel-joen rannalla. Täällä laiva kääntyy takaisin ja iltaa ja yötä myöten palaa Reinille. Itse asiassa laiva käännettiin jo vähän ennen Cochemia, kohdassa, jossa joki on tarpeeksi levelä yli 100 metriä pitkälle laivalle.

Cochemissa on linna, näkyy yllä mäellä. Kuten alakuvasta näkyy niin miehissä sinne kiipesimme.

Ja tässä vielä maisema linnasta käsin. Oma laivamme näkyy siellä joen oikealla reunalla sillan jälkeen.

Ja lopuksi saatiin sitä Moselin viiniäkin maistaa!

A

Vihdoin nettikin alkaa vähän yhteistyökykyiseksi, joten saan jonkun kuvankin tänne siirrettyä. (Palaan Moseliin myöhemmin). Tänä aamuna, siis torstaina, heräsimme Boppard nimisessä kaupungissa, joka nimi kuulemma tulee roomalaisesta linnoituksesta, joka aikanaan tällä paikalla oli ollut vuonna 300 jKr rakennettuna. Vielä oli raunioita vähän tallella.

Kaupunki oli kiva, ei pelkkää turistikamaa, vaan vähän muutakin.

Kuten huomaatte aamu jo valkeni kauniina, ja päivästä sukeutui vieläkin komeampi.

Siinä yllä laivamme oottelee, itse kävimme vanhassa ruhtinaanlinnassa, jossa toimi mitä mainioin museo, jossa mm. oli Boppardin suuren pojan 

Huonekalunäyttely

Lopuksi saatiin kyllä kahvia ja vohveleitakin!

A

Ich weiß nicht, was soll es bedeuten,
Daß ich so traurig bin,
Ein Märchen aus uralten Zeiten,
Das kommt mir nicht aus dem Sinn.
Die Luft ist kühl und es dunkelt,
Und ruhig fließt der Rhein;
Der Gipfel des Berges funkelt,
Im Abendsonnenschein.

Die schönste Jungfrau sitzet
Dort oben wunderbar,
Ihr gold’nes Geschmeide blitzet,
Sie kämmt ihr goldenes Haar,
Sie kämmt es mit goldenem Kamme,
Und singt ein Lied dabei;
Das hat eine wundersame,
Gewalt’ge Melodei.

Den Schiffer im kleinen Schiffe,
Ergreift es mit wildem Weh;
Er schaut nicht die Felsenriffe,
Er schaut nur hinauf in die Höh’.
Ich glaube, die Wellen verschlingen
Am Ende Schiffer und Kahn,
Und das hat mit ihrem Singen,
Die Loreley getan.

Heinrich Heine, 1822 (1799-1856)

Sieltä lähestyy tarunhohtoinen Lorelei-kallio, josta tuo yllä oleva saksalaisen perinteen merkkiruno kertoo. Oppaan kertoman mukaan Rein on tässä ollut hyvin vaikeasti navigoitava, vahva virtaus, kapea väylä, hiekkasärkkiä ja karikkoja. Moni laiva on haaksirikkoutunut, ja tämä on johtunut Lorelei-taruhahmon viettelevästä kuiskinnasta.

Nyttemmin väylää on parnannettu, räjäytetty auki ja navigointi sujuu, vaikka liikaa tilaa ei ole vieläkään.

Säätila meillä on huomattavasti kohentunut.

Yllä Schönbrunnin linna, yksi tosi monista tämän jakson varrella harjun tai vuoren päällä olevista linnoista ja linnoituksista. Tämä niistä komeinpia ja taitaa olla tänä päivänä vielä käytössä, asutus tai hotelli.

A

Rüdesheim on isommin tunnettu kuin monet muut vierailukohteemme. Siellä on iso risteilijäsatama. Se on Reinin  itärannalla toisin kuin lähes kaikki muut vierailukaupungit, jotka ovat länsirannalla, tämä saattaa liittyä laivamme kulkusuuntaan, eli kaupungit valittu oikealta puolelta laivaa. (miksi?, en tiedä.)

Vaikka onkin tunnettu ja iso satama, niin ei se meihin kovin ihmeellistä vaikutusta kyllä tehnyt.

Nuo kuvat olivat matkan varrelta, itse Rüdesheimissa teimme minijunakierroksen, jota mainostettiin hienoksi retkeksi viinitarhoihin, mutta itse asiassa ajoimme viinitarhojen läpi.

Koko vierailu huipentui kylän bilekadulle, Drosselgasse nimeltään, jossa illalla oli järjestetty saksalaista oldies-goldies musiikkia ja järjestäjät tarjosivat lasilliset. Kun nuo ilmaiset oli juotu, niin porukka alkoi kyllä valua kotiin – ihan ei lentoon lähteneet nuo bileet.

A

 

Mainz on toista maata – tänne tulimme kiinnostuneina ja emme pettyneet. Mukava saksalainen Reinin rannan kaupunki, jossa kaikkea muutakin kuin turistin pyydystä tarjolla.

Käskynjakoa laiturilla ennen kaupunkikävelylle lähtöä.  Ekana kohteena oli tanskalaisen arkkitehdin Arne Jacobsenin suunnittelema kaupungintalo, rakennettu 1974. Alla kuvassa Leena jo näkyy palaavan kierrokselta, mutta ei anneta tämän häiritä.

Kaupungin suuri poika on Guterberg, joka ainakin eurooppalaisille keksi kirjapainotaidon. Ihan merkittävä keksintö, ja kaupungissa on museo, jossa tätä oikein hyvin kuvataan.

 

 

 

 

 

 

 

Gutenbergin pääkuvan on tehnyt Wäinö Aaltonen, kuten taulusta näkyy, mutta siinä Aaltosta mainitaan professoriksi, vaikka oikeasti pitäisi olla Akateemikko! (Kukahan tämän huomasi?)

Torielämä oli vilkasta ja elintarviketarjonta suorastaan pisti vähän  kateelliseksi. Mukaan ei kuitenkaan ostettu kuin yksi omena, pieni juusto ja kaksi pretseliä, jotka myöhemmin nautittiin hytissä Moselilaisen valkoviinin kera aivan onnistuneesti.

Vanhaa kaupunkiakin on sopivasti Mainzissa olemassa, uudelleenrakennettuna toki, sillä sodan jaloissa tuli aika valmista täälläkin. Alla Schillerplatz:in Fastnachtsbrunnen muistomerkki (viittaa saksalaiseen karnevaaliin helmikuussa) ja pari matkaajaa.

St Stephans kirkossa on Marc Chacalin tekemät lasimaalausikkunat, koko kirkon kattavasti, voimakkaan sinisen sävyiset. Vaikutelma on mahtava!

A

 

 

Sitten pöllähdettiinkin Ranskaan tähänastisesta hollantilais-saksalaisesta tunnelmasta. Kyllä siinä eron huomasi.

Kaupunkikierros alkoi kuuluisasta nahkurin talosta, joka tuossa näkyy taustalla.

Gutenberg on täälläkin vaikuttanut, sai kuulemma painokoneensa täällä varsinaisesti toimimaan, mene tiedä, mutta patsas löytyy torilta. ”Ja valkeus tuli” – lukee lapussa.

Strasbourgin katedraali on komea, ja torni niin korkea, että ei mahtunut kuvaan mukaan. Olavikin luopui painostuksen alla matkasuunnitelmaan kuuluneesta torniin kapuamisesta, kun oli sitä jonoakin…

Strasbourg vierailun clou oli veneajelu lasikattoveneellä kaupunkia ympäröivillä kanavilla. Selostus tuli korvaan suoraan, monella kielellä, myös englanniksi.

Kuvissa on kaarevasta lasikatosta tulevia heijastuksia, yllä esim näkyy myös Leenan käsi. Alla ihmiset ihmettelvät ja kuuvavat meitä, jotka ihmettelemme ja kuvaamme heitä. Kääntösiltakin osui matkalle.

Matkaajia yllä, alla Ranskan arvostetuin korkeakoulu, ENA, jonka oppilaita ovat olleet käytänössä kaikki Ranskan presidentit. Ihan helppo ei ehkä ole päästä sisään, mutta sitten onkin ovet eteenpäin mukavasti raollaan. Fraternite-Egalite-Liberte – vai miten se nyt meni.

Sarjassa merkittäviä taloja, löytyihän sieltä kiertopurjehdukselta ihan EU:n parlamettirakennuskin.

Matkalaiset vaikuttavat tyytyväisiltä, vaikka eivät saanet kahvia, eikä olutta, kun lounasaikaan tarjoillaan Ranskassa vain lounasta, tietenkin.

A

Retkemme päättyy Baseliin, jonne lähdemme alkuun omatoimisesti kävellen tutustumaan. Kovin vaikeaa tuo ei ole, Baselin ydinkeskusta on aika selkeä ja äkkiä nähty.

Siellä oma purtemme näkyy tosi pienenä sillan alta joen reunassa (punainen runko siintää, klikkaa kuvaa, jos ei näy – takaisin blogiin selaimen taaksepäin nuolella.)

Niinpä tupsahdimme Baselin Markplatz:lle, jossa komea Rathaus seisoo. Sunnuntaiaamun rauhaa eivät markkinamenot häirinneet.

Kieltämättä hieno se oli. Jatkoimme matkaa Münster katedraalille, jossa oli kirkonmenot, joita emme häirinneet, sieltä sitten taidemuseoon, jonka kahvila meille juuri aukesi, ja joimme matkan arvokkaimmat caputchinot. Hyvät myös! Sieltäpä piti sitten marssia takaisin laivaan vahtimaan laukut bussiin ja bussilla pääsemään takaisin kaupunkiin. Tämä kaikki liittyi lähtöpäivän kommervenkkeihin.

Silläpä bussilla sitten taas keskustaan ja nyt onnistuimme tarkastamaan tämän Münsterinkin.

Yllä toimiva aurinkokelloa, ei ihan tarkalla ajalla, mutta riittää näin suuressa mittakaavassa. Huomaa komea kattomosaiikki, jota on enemmänkin kyllä tarjolla.

Pyhä Yrjänä tässä hoitelee louhikäärmeen, ja kirkon takaa oli komea näköala.

Lounaspaikkaa etsiessämme törmäsimme Barfüssenplatz:lla jännittävään mekaaniseen taide-installatioon.

Kuvaako tämä Baselia, että jouduimme vielä viime espressomme juomaan saman taidemuseon samassa kahvilan pöydässä, jossa ne aamu-capuchinotkin oli nautittu?

Päätämme siis matkamme Baselissa, bussilla sieltä kiidämme Zürichin lentokentälle, josta kotiin täpötäydellä koneella. Alla vielä uusin taideteos taidemuseon ulkoilmakokoelmasta.

Oikein hyvä matka kaiken kaikkiaan ja vaikutteita paljon.

A